Sana mangaka tarkoittaa mangan piirtäjää. Täältä löydätte lyhyehköt esittelyt muutamista manga-artisteista.
Selkeyden vuoksi ne on laitettu aakkosjärjestykseen. Mangaka-esittelytiä tähän asti: 7
Arina Tanemura
Arina Tanemura on syntynyt 12.3.1978 ja hän on todella tunnettu shoujomangan piirtäjä. Hänen suosittuja töitään ovat mm. Kamikaze
Kaitou Jeanne ja Full Moon wo Sagashite. Hän piirtää sarjakuviaan Ribon-lehteen, jossa ne julkaistaan aina ensimmäisen kerran.
Arina puhuu sarjojensa pikkukirjoituksilla paljon itsestään. Hän kertoo pitävänsä radion kuuntelemisesta ja musiikista muutenkin,
hän ei pysty piirtämään ilman musiikkia taustalla, eritoten hän pitää paljon J-popista. Tanemuralla on aina melko kova aikataulu
mangoja tehdessään. Hänen ensimmäinen vähän tunnetumpi sarja, I-O-N, ilmestyi vuonna 1997.
Arina Tanemuran sivut
CLAMP
CLAMP on yksi japanin ja samalla koko muun maailman tunnetuimmista mangatiimeistä. CLAMPiin kuuluu neljä naista; Mokoka Apapa,
Satsuki Igarashi, Ageha Ohkawa sekä Tsubaki Nekoi. CLAMPin tunnetuimpia teoksia ovat mm. Card Captor Sakura ja Taikasoturit.
Aluksi CLAMPin tiimissä oli enemmän jäseniä ja he piirsivät yhdessä doujinshia, mutta kun suurin osa erosi, syntyi nykyinen
CLAMPin tiimi. CLAMP on noin 15-vuotta vanha, ja he piirtävät edelleen. CLAMP-sivustot
Koge-Donbo
Koge-Donbo on tehnyt useita söpöilysaroja, mm. Pita-Ten ja Di Gi Charat. Hän on syntynyt 27.2.1976 Tokiossa. Koge-Donbo toimi
doujinshi artistina ja kovana Harry Potter -fanina lähetteli piirroksiaan hahmoita fanisivuille. Koge-Donbo keksi taitelijanimensä
eräästä Akira Toriyaman (Dragon ballin tekijä) kissahahmosta, hänen oikea nimensähän on Kokoro Koharuno. Monista Koge-Donbon töistä
on tullut juuri söpöytensä takia suosittuja, ja useista on tehty jopa TV-anime. Koge-Donbon kotisivut
Mia Ikumi
Mia Ikumi on suomessa hyvin tunnetun kissatyttösarjan, Tokyo Mew Mewin piirtäjä. Mia on syntynyt 27.3 Osakassa.
Ikumi harrastaa cosplaytä, ja itseään piirtäessään piirtääkin päähänsä usein kissankorvat. Mia Ikumi sai Reiko
Yoshidan ihastumaan piirtämäänsä kissatyttöön, ja siitä syntyikin näiden kahden suurehko projekti, Tokyo Mew Mew. Mia Ikumille omistetun sivut
Natsuki Takaya
Natsuki Takayan ehdottomasti tunnetuin työ on Fruits Basket, josta tehtiin myös 26-jaksoinen TV-anime. Natsuki
Takaya nauttii videopelien musiikeista sekä niiden pelaamisesta. Takaya-sensei pitää kovasti vaaleanvihreästä
ja sinisestä, siksi ne ovat luultavasti Furuban kansien värit. Jokaisen kirjan kiitoksissa hän mainitsee äitinsä,
joten äiti lienee olevan naiselle hyvin tärkeä. Natsuki syntyi 7.7 Shizuokassa, mutta asustaa
nykyen Tokiossa. Fruits Basketin jälkeen hän aloitti vuonna 2006 uusimman sarjansa, Twinkle Starsin.
Peach-Pit
Peach-Pit on kahden naisen (Banri Sendo ja Shibuko Ebara) mangaka duo. He ovat molemmat tunnettuja upeasta bishoujo-tyylistään.
Naisten tyylit ovat hyvin samanlaiset ja niitä onkin vaikea erottaa toisistaan.
He ovat esiintyneet muillakin taitelijanimillä, mutta vihdoinkin valitsivat Peach-Pitin lopulliseksi nimeksi.
Vuonna 2008 he voittivat Kodanshan manga-palkinnon parhaasta lastenmangasta, Shugo Chara!sta. Heidän töihinsä kuuluu DearS,
Rozen Maiden, Zombie Loan ja Shugo Chara!. Peach-Pitin viralliset sivut
Rumiko Takahashi
Rumiko Takashia kutsutaan usein mangan prinsessaksi, koska hän on tehnyt monia hittisarjoja. Mm. Ranma ½, Inuyasha
sekä Urusei Yatsuran. Rumiko on syntynyt 10.10.1957. Hän työskenteli ensin Kazuo Umezun apulaisena, kunnes hän
alkoi nousta urallaan ensimmäisellä pitkällä sarjallaan, Urusei Yatsuralla. Rumiko Takahashi piirtää nuorille miehille
suunnattua mangaa, vaikka itse onkin nainen. Takashille omistetut sivut